Unlimited Gonzo Works 1/2

”Sana Gonzo tarkoittaa outoa ja vapaamielistä – molemmat sanoja, joilla studio Gonzon töitä voisi kuvata. Studion töissä näkyy selkeästi tietty outous ja taiteellisuus. Monesti sarjoissa on rajojarikkovia ideoita, jotka taas hautautuvat puutteiden alle ja lopputulos on keskinkertainen.”

Hurp, taannoisessa Desuconissa luennoin tunnin verran Studio GONZOsta. Koska kirjallinen ilmaisuni on vahvempaa kuin esiintymiseni ja luentoa varten oli kirjoitettu noin 18 A4:sen verran tekstiä, lienee loogista kursia luentomateriaalista kasaan tämän blogin ensimmäinen entry kahteen vuoteen. Pohja on vanha, nimi on vanha, mutta jaksoblogaus ei lopultakaan kiinnostanut, joten idea hautautui.

Idea luentoon heräsi jo Lontoon matkalla viime vuoden loka-marraskuun vaihteessa (lomatkalta on hyvä irkata). Tällöin vitsailin Desuconin suhteellisen tuoreelle ohjelmavastaavalle, että teen luennon Gonzosta, jos saan sen nimeen tähtiä ja aaltoviivoja. ASCII-kuviot lopulta vähenivät siihen yhteen sydämeen (alkuperäinen nimi oli ~☆~ Fanityttö ♥ GONZO ~☆~). Idea johti toteutukseen ja vaikka lopputulos olisi aina voinut olla parempikin, eipä ainakaan ääni tärissyt (tai ihminen…), kuten olin pelännyt.

Vähän pohjustusta ensin asiaan. En ole kovinkaan vanha Gonzofanityttö vaikka Gankutsuou joskus lukioikäisenä aiheuttikin aika ison woaah-kauden visuaalisuutensa vuoksi. Vasta kesän 2009 Animeconin Iskunoita-luento herätti lähemmän mielenkiinnon Gonzoa kohtaan – hei, nämähän osaavat tehdä jotain (vaikka Strike Witches on edelleenkin aika erikoinen sarja). Luennointipäätöksen jälkeen katsoin sellaiset kymmenen Gonzon sarjaa putkeen ja väitän, että yleiskuvani studiosta on aika hyvä, vaikka muutama sarja pitäisikin vielä kahlata läpi. Valitettavasti niiden saatavuus on ongelma.

Itse luentohan todellakin alkoi tällä videopätkällä Gin’iro no Kami no Agito-elokuvasta ja kuten kerroin, se sai minut kyyneliin. Vetistelen yleensä useamminkin animea katsellessani, mutta vain loppujaksoissa ja tarkoituksella itkettäviksi tehdyissä kohdissa. KOKIAn 調和oto / Chôwa Oto on hyvin vaikuttava kappale, jolla on hyvä aloittaa elokuva. Vaikka loppuleffa ei olekaan yhtä voimakas tai sen animaatio ei ole yhtä laadukasta, pidin sitä silti hyvänä tapana kuluttaa pari tuntia elämästäni.
Elokuvan alku on myös täydellistä Gonzoa. Katsojalle annetaan esimakua tapahtumasta, joka on johtanut ihmisten selviytymistaisteluun vedestä ja elämästä. Kuun terraformautuminen epäonnistuu tiedemiesten geenimanipulaatioyrityksistä huolimatta ja raivostunut luonto hyökkää 3D-lohikäärmeiden muodossa maahan kostamaan ihmisten typeryyden, vallanhimon ja itsekkyyden.

Alkuintrosta siirryttiin kylmään faktaan, tilastoihin ja vuosilukuihin. Joskus jopa niin paljon, että sain luentomateriaalini kuulostamaan yhdeltä miljoonasta koulutyöstäni.

Gonzohan tosiaan perustettiin jo vuonna -92 eli studio saavuttaa parin vuoden päästä aikuisuuden. Syypää animemaailman ristiriitaisimpaan studioon on neljän miehen tiimi, johon kuuluvat Shouji Murahama, Mashiro Maeda, Hiroshi Yamaguchi ja Shinji Higuchi, joista ensimmäinen toimi myös pitkään studion ympärille muodostuneen pääfirman johtajana ja on vastuussa useimpien Gonzon originaalisarjojen tekemisestä.
Gonzon perustajat olivat töissä Gainaxilla ja jotain Gainaxmaista on studion töihin jäänyt, mainittavimpana esimerkkinä Gainax bounce eli naishahmojen etumuksen liikkuminen tietyllä tavalla – Gonzolla tätä replikoidaan yllättävän hyvin (olen perehtynyt asiaan…).

Studion alkuvaiheet ovat länsimaiselle lukijalle vähän hämärän peitossa, mutta sen verran tiedän sanoa, että Gonzo aloitti mm. Segan Lunar-pelien välianimaatioiden tekemisellä ja osallistui myös muihin pelialan projekteihin. Vasta kuusi vuotta perustamisensa jälkeen studion väki, Mahiro Maeda salaisena asenaan, päätti näyttää kyntensä ja tehdä läpimurtoanimen eli neliosaisen Blue Submarine nro. 6 OVA:n, jota julkaistiin vuosina 1998-2000.

Blue Submarine nro 6. ei turhaan ole studion läpimurtoteos. 1967 julkaistuun mangaan perustuva anime on animaationsa osalta monta vuotta aikaansa edellä, Range Muratan hahmoartit sopivat animeen täydellisesti ja hahmot ovat varsin realistisia kaikkien kansojen edustajia. Ei siis olekaan ihme, että Blue Submarine julkaistiin välittömästi loppumisensa jälkeen Amerikassa. Teoksena se sopii täydellisesti 2000-luvun alun nk. aikuisempaan makuun kuuluviin sarjoihin, joita ovat mm. Irresponsible Captain Tylor ja Cowboy Bepop.

Tuoreempia (tai no, tuoreempia ja tuoreempia) uutisia, jotka liittyvät Gonzoon ovat esim. Animaxin kanssa solmittu sopimus, joka takasi, että Gonzon sarjoja levitetään laajasti maailmanmarkkinoilla, joka toisaalta nosti studion panoksia toimia mahdollisimman kattavana animestudiona – teko, joka ei suinkaan ollut kaikken optimaalisin, koska liian laaja tarjonta liian erilaisille kohderymille saattoi olla yksi syy taloudellisiin ongelmiin. 2008 Gonzo aloitti animen levittämisen Crunchyrollissa ja BOSTissa sarjoilla Blassreiter ja Tower of Druaga ja sittemmin moni muu studio on seurannut Gonzon mallia.

Adaptaatiot ja originaalit
Kun puhutaan Gonzon sarjoista, on tärkeä muistaa, että studio koko animehistoriansa ajan julkaissut melko tasaisesti sekä originaalisarjoja että adaptaatioita mangoista ja light noveleista. Vuosi 2005 oli poikkeus tässä ja silloin Gonzo julkaisi tuplasti enemmän adaptaatioita kuin originaaleja.

Yleensä Gonzon adaptaatiosarjat perustuvat mangaan, mutta joukossa on muutama poikkeus. En ole täysin varma, miten Gonzo valitsee toteuttamansa mangat, mutta yksi valintaperiaate on selvästi mecha. Koska muut studiot, kuten Bones, Gainax ja Sunrise tekevät pitkälti oman studionsa alkuperäismechoja jää Gonzo adaptaatiomechojen toteuttajaksi.

Gonzo on lisäksi tehnyt nk. omia adaptaatioita perustuen löyhästi klassikkokirjoihin ja elokuviin. Tällaisia ovat esim. Samurai 7, joka perustuu Akira Kurosawan elokuvaan Seitsemän Samuraita, ja Monte Criston Kreiviin perustuva Gankutsuo. Yleensä tapahtumaympäristöä ja ajanjaksoa muutetaan tällaisissa versioissa, mutta hahmojen perusluonteet ja hahmojen väliset suhteet säilyvät miltei alkuperäisteosten mukaisina.

Gonzo-originaalit ovat vähän enemmän erikoista ja mielipiteitä jakavaa luokkaa, ja niistä voi oikeastaan löytää löytää miltei aina löytää hieman synkempiä sävyjä ja elementtejä, joista lisää myöhemmin. Originaalianimeista on tehty myös useampi manga, jotka kuitenkin ovat laadultaan varsin heikkoja.

Gonzojournalismi, johon studion nimi myös pohjaa, tarkoittaa faktaa ja fiktiota yhdistävää omakohtaista kokemusta korostavaa journalismia. Tämä linjaus on näkyvissä studion alkuperäisissä töissä – ohjaajan aatemaailma yhdistyy jotain hyvinkin todellista ja samalla jotain fiktiivistä. Esimerkkinä tästä nostan geenimanipulaation. Kasvien geenimanipulaatio on mahdollista, mutta eettiset säädökset estävät sen soveltamisen ihmisiin. Moni Gonzon sarja ottaa kantaa geenimanipulaation seurauksiin, jotka yhdistettynä ihmisen omaan vallanhimoon voivat olla vaarallinen ase. Toisaalta Gonzon tuotteissa, kuten Gin’iro no Kami no Agitossa geenimanipuloitu luonto kostaa takaisin. Voisi sanoa, että Gonzon ohjaajat ovat varsin realistista porukkaa, kun mietitään mahdollisia tulevaisuuden kauhuskenaarioita, jotka ovat jopa todennäköisiä – Gonzoanimea liikakansoituksesta odotellessa. Äärimmäisen tuhon kuvaaminen on hyvin yleistä animen maailmassa, mutta Gonzon sarjoissa se tapahtuu yleensä syistä, jotka voisivat tapahtua mm. ydinvoimaan ja elektroniikkaan voimakkaasti luottavassa Japanissa.

Gonzon maailma
Maailmankaikkeustyyppi on Gonzolla yleensä tietynlainen. Sarjan alkutilanteessa elinympäristö on kokenut ekologisen/taloudellisen/epidemiallisen tai sodankäynnillisen katastrofin, joka on johtanut korruptioon, väkivaltaan ja elämän turvattomuuden lisääntymiseen – tai sitten on vaara, että tällaista saattaa sattua. Syyllinen kaikkeen on yleensä ihminen ja ihmisen typerä vallanhimo.

Ihmiskunta yrittää sitten pärjätä jotenkin, ja joko taistelee selviytymisestään, on siirtynyt avaruuteen tai voi aivan hyvin eikä muistele menneitä (ennen kuin jostain löytyy menneisyyden artifakti/henkilö), jonka jälkeen juoni luistaa sujuvasti niin pitkään, kuin rahaa riittää.

Jossain määrin naiivin, mutta kuitenkin tarkoitusperiltään hyvän ja avuliaan päähenkilön (esimerkki oikealla) tehtävänä on tässä tapauksessa estää katastrofi, pelastaa maailma tai auttaa parantamaan ihmisten elinoloja muuten ja mahdollisesti kuolla prosessissa (tai sitten päähenkilö saa tytön).

Päähenkilön iästä ja sukupuolesta on yleensä aika helppoa päätellä, mihin suuntaan sarja kulkee. Jos päähenkilö on pojankloppi, kyseessä on kevyttä seikkailufantasiaa tai -scifiä, jos aikuinen mies, mukana on alkoholia, väkivaltaa ja vähäpukeisia naisia. Aikuisemmat miespäähenkilöt ovat varsin yleisiä Gonzon sarjoissa, joka murtaa vähän ”päähenkilöpoika on aina teinipoika”-linjausta, jota moni muu studio harrastaa. Toki nuoren hahmon kasvun seuraaminen on hyvä teema animesarjalle, mutta aikuisemman hahmon kanssa ei tarvitse käydä läpi kymmenen jakson moraalisia ja eettisiä dilemmoja siitä, onko Enkelin turpaanvetäminen nyt ok vai eikö ole. Jos päähenkilönä on nainen tai tyttö, voi odottaa mitä tahansa, mutta yleensä yksi painotus on ihmissuhteet.

Gonzo ja korruptio
Korruptio on häälyvän tuhon lisäksi kantava teema Gonzon sarjoissa ja sitä on tavattavissa ihan alkupään sarjoissa (Vandread) ja myös uudemmissa teoksissa (Shangri-La).

Syyllinen tai korruption aloittaja on yleensä yksittäinen ihminen (Montague sr., Vetti Sforza), esimerkiksi maan hallitsija, jolla valta on noussut päähän ja yleensä vallanhimon taustalla on lapsuuden traumat ja kaltoinkohtelu. Idealistiset ajatukset paremmasta tulevaisuudesta ovat näin muuttuneet tulevaisuudeksi, jota henkilö ei välttämättä ole halunnut, mutta jonka eläminen on pakollista statuksen vuoksi.

Syypää korruptioon voi olla myös jokin suuri organisaatio, jonka tavoitteena on ottaa maailman talous/luonnonvarat/avaruus/ihmiset haltuunsa ja johtoporras toteuttaa häikäilemättömästi tavoitteitaan. Organisaatiossa vaikuttavana tekijänä saattaa olla myös yksi vallanhimoinen henkilö, joka ajaa korporaation kautta asiaansa.

Organisaation tilalla voi olla myös kokonainen valtio. Esimerkiksi Vandreadissa kahden yhteiskuntaryhmän JA maan ihmiset vihaavat toisiaan.

Korruptio animessa on sekin peräisin japanilaisesta yhteiskunnasta. Länsimaalaisena olen ymmärtänyt, että yakuzalla on jonkinmoinen ote japanilaisiin suuryrityksiin ja suojelurahat ovat ainakin jossain määrin yleinen käytäntö (saa toki korjata). Gonzo tuo saman mafian animenkatsojan ruudulle eri nimisenä.

Gonzo ja tyttörakkaus
Gonzo on tehnyt useamman sarjan, joissa on erittäin voimakkaita viittauksia tyttörakkauteen – joka on kolmas kantavista Gonzon teemoista – ja on tehnyt sitä aivan tuotantohistoriansa alusta alkaen. Studio myös kohtelee sankarittariaan erittäin hienovaraisesti (joskin monesti surullisesti) ja tuo tyttöjen välisen läheisemmän ystävyyden selvästi esille sarjoisssaan. Sakissa nimihahmo Saki punastelee kerhokaverinsa Nodokan kanssa, Strike Witches nyt on yhtä tyttörakkauden riemujuhlaa koko sarja, Kiddy Graden Lumieren ja Eclairin välillä on jotain kemiaa ja Dragonautistakin löytyy naispari, Bakuretsu Tenshissä, jossa pääparina esiintyvän Megin ja Jon suhde lähentelee tyttörakkautta.

Vandreadissa yhteiskunta rakentuu erillisistä miesten ja naisten maailmoista. Miesten maailmassa lapset kasvattaa koulu ja yhteiskunta ja meno on välillä hyvinkin miehistä. Naisten yhteiskunnassa kaksi naista muodostaa parin ja kasvattaa lapsensa yhdessä. Kahden naisen välinen suhde kuvataan sarjassa jokseenkin realistisesti (jopa femme ja rekkis-stereotypiat löytyvät). Joku voisi sanoa telaketjufeministin unelmaksi, mutta sarja pohjaa todennäköisesti enemmän luonnontieteellisin havantoihin ja yhteiskunnallisiin normeihin siitä, kuinka nainen kasvattaa lapset hellästi ja rakkaudella ja miehiä kiinnostaa vain homoromanttinen toiminta lihasta vaativien lajien parissa.

Taidetyypit
Gonzon edustamien sarjojen tyylilajit voi jakaa helposti kahteen kategoriaan ja kolmatta, eli CG-animaatiota on nähtävillä studion jokaisessa sarjassa edes jossain määrin, vähiten ehkä Romeo X Julietissa, jossa vain alkutunnarin linnat on tehdy rumasti.

Tavallinen Gonzoanime näyttää ja kuulostaa samalta kuin sillä kaudella tulleet sarjat. Yleensä tällaisten sarjojen juoneen panostetaan tällöin enemmän kuin hahmodesigneihin, pukuihin tai taustoihin. Perustaide-Gonzot ovat myös yleensä adaptaatioita joistain muista teoksista ja tämä luonnollisesti asettaa rajat ihmeellisimimmille hahmosdesigneille. Hyvänä esimerkkinä tällaisesta perussarjasta on Kaze no Stigma, joka on sukua Saiton seikkailuille ihmemaassa, Tulisilmäiselle Sannalle ja näiden Kyuugyuu-sarjojen lisäksi kymmenelle perinteiselle shonen-sarjalle.

Toisaalta, on muistettava, että esimerkiksi Kaleido Star näyttää ja kuulostaa aika perinteiseltä Madhouse-tason animesarjalta, vaikka onkin Gonzon omaa tuotantoa. Siinäkin näkyy erikoisia pukuratkaisuja, joita selvästi on mietitty keskivertoa enemmän, mutta juoni on aika tyypillinen tuollaiselle sarjalle.

Taiteellinen Gonzoanimu taas on enemmänkin rajojarikkovaa ja niissä kokeillaan monesti uusia animaatiotekniikoita. Nämä sarjat tapaavat myös olla studion omia tuotoksia, joten niiden visuaalisuuteen, äänimaailmaan ja hahmoartit ovat mielenkiintoisempia ja erottuvampia, mutta uniikki toteutus tehdään monesti juonenkuljeuksen, hahmokehityksen ja animaation tason kustannuksella.

3D-mallinnus on ollut Gonzon sarjoissa mukana jo alusta asti ja silloin 2000-luvun alussa oli jossain määrin edistyksellistä, mutta kehitys ei ole jatkunut näille päiville asti ja esimerkiksi 2007 ilmestyneen Blassreiterin ensimmäisen jakson 3D-moottoripyöräajot ovat yksi hirveimmistä 3D-animaatiolla toteutetuista kohtauksista, jonka ainakin allekirjoittanut on nähnyt. 3D-animaatio jakaa mielipiteet voimakkaasti, ja joku saattaa tykätäkin, mutta yleensä kommenttina on ”lol GonzoD”.

Pienet näytteet Gonzon eri taidetyypeistä (vaikka niitä tässä onkin jo näytetty). Kuva huijaa toki hieman, koska Red Gardenin tapauksessa on kyseessä sarjan DVD-laatikko, mutta toisaalta Kaze no Stigman DVD-levyartti näyttää samalta kuin kuvamateriaali. Vasemmassa reunassa mainittua 3D-Gonzoa, uudesta Last Exilestä julkaistu kuva.

Miksi Gonzo ei ole onnistunut?
Gonzon suosiota/epäsuosiota voi perustella monilla asioilla, jotka kaikki ovat vaikuttaneet yhtiön taloustilaneeseen ja nykyään julkaistavien sarjojen määrään.

Vuosina 2004-2009 animen kysyntä myös länsimaissa kasvoi (ja toisaalta alkoi vakiintua, kun animea kuluttavia ei tullut enää massiivisia määriä lisää) ja Gonzo yritti kasvattaa tarjontaansa. Valitettavasti muutkin studiot tekivät samaa ja tarjontaa oli lopulta liikaa. Animen hulluina vuosina 2005 ja 2007 tulevan kauden listat olivat hyvinkin täysiä ja katsottavaa vain oli liikaa. Samaan aikaan Gonzo valmisti muutamia sarjoja, joille selvästi povattiin menestystä ja fanikrääsääkin löytyi (ja löytyy edelleen suhteellisen halpaan hintaan), mutta aika oli väärä ja kohderyhmää kiinnostivat muut sarjat.

Muutaman viimeisen vuoden ajan isona trendinä on ollut söpöt tytöt, vähän haaremia ja juoneton juoni eli ns. moe-sarjoja. Persoonattomat haaremit eivät kuitenkaan sovi Gonzon tyyliin (Sakia ja Rosario + Vampirea huomioimatta) ja moni Gonzon sarja on kohdistettu selvästi 2000-luvun alun animea katsoneelle yleisölle eli hieman aikuisemmille katsojalle. Toisaalta taas erilaisia sarjoja on tullut myös muilta studioilta ja nämä ovat saaneet paremman vastaanoton eli Gonzo on taas jäänyt väliinputoajaksi.

Oma syynsä on myös originaalisarjoilla, jotka, kuten mainittua, unohtavat helposti juonenkuljetuksen ja hahmojen kasvamisen ja ajavat hienon ulkokuoren etualalle.

Talousosastollakin on varmasti syynsä – esim. Afro Samurai maksoi studiolle suuria summia, sitä varten hankittiin Samuel L. Motherfucking Jackson ja sarja taisi silti flopata aika pahasti.
Tai sitten se viimeinen vaihtoehto, että ehkä Gonzo vain on niin huono studio, että sen sarjoja ei kannata edes katsoa.

Gonzo mielipiteiden jakajana
Gonzo jakaa hyvin voimakkaasti mielipiteet. Sellaisille ihmisille, jotka ovat jo valmiiksi kyynisiä (tai pitävät jostain Akikanista), Gonzo on yleensä silkkaa kuraa. Hahmot ovat huonoja, taide on huonoja, animaatio on huono, mikään ei kelpaa. Joko näin, tai sitten katsoja on todella sofistikoitunut ja todellakin tietää paremmasta.

Hieman objektiivisempi katsoja pystyy näkemään myös Gonzon sarjoissa hyviä puolia. Moni mainitsee juuri Range Muratan taiteen, hienot pukudesignit monissa sarjoissa ja tietynlaisen maailman, jollaista muilta ei löydy. Näiden lisäksi nähdään se, että sarjojen juonet saattavat jäädä kesken, budjettia ei ole varattu tarpeeksi, taide on usein rumaa ja hahmokehitys minimaalista, mutta jostain syystä tykätään Gonzon teoksista silti.

Mielipiteet jakautuvat yleensä huomattavasti rankemmin Gonzon originaaliteosten suhteen, koska näissä on myös suurimmat laatuvaihtelut ja hyvät sarjat erottuvat selkeästi huonommista. Gonzon adaptaatiosta pidetään yleensä tasaisemmin eikä niistä esitetä aivan niin kärkkäitä mielipiteitä.

Koska Gonzo jakaa mielipiteet ja minullakin on sellaisia, seuraavassa merkinnässä esittelen muutaman suosikkisarjani (ja mahtuu mukaan myös pari sarjaa, joiden vihaamisesta pidän).

Mainokset
Kategoria(t): Gonzo, Luentomateriaali, Pohdintaa. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s